Muistan taas miksi mä vihaan ompelua!

Mä löysin mun tädin jostain askartelu- ja käsityökirjasta sellaisen ommeltavan pupun ohjeen. Malli oli mun mielestä kivan naivistinen, sellainen pökkelö pitkäraajainen kaveri, joista tykkään. Aattelin, et niitä olis kiva tehdä lasten kanssa, tai siis et lapset sais tehdä niitä joululahjaks kummeilleen jne. Justiina nyt luonnollisesti sais lähinnä kököttää sylissä, kun äippä ompelee, mut poika on jo kohta kahdeksan ja varmaan osais jo ompelukoneella hiukan huristaa.

Tänään sitten piirsin kaavat ja leikkelin kankaat. Se pitkäjalkaisuus kostautui heti kättelyssä!! Eihän sellaista pientä suheroa saa edes käännettyä oikein päin ilman hermoromahdusta. Ja luonnollisesti olin unohtanut leikata saumanvarat auki strategisista paikoista, joten tunnin tuskaisen kääntämisen jälkeen mulla oli kädessä sellainen ruudullinen ruttana. Eipä siinä muuta, kuin kääntämään takaisin ja sakset käteen. Sitten se pupu piti täyttää siitä sentin halkaisijaltaan olevasta kontista. Ei ihmisen nakkisormi sieltä mihinkään mahdu! Työnsin kynällä sitä villaa sinne sisälle ja pian mulla on kädessä varsinainen playboy-pupu, jolla oli kyllä melkoinen rintavarustus. Eihän se vanu tietenkään sinne voinut tasaisesti levittyä... Pupu sai lopulta melkoiset shiatsu-hieronnat ja muhkurat tasoittui hieman. En edes harkinnut ompelevani kasvoja, tussia vaan kehiin ja viikseä poskeen. Valmis. Ensi vuonna taas sitten seuraava!

1036921.jpg