Löysin Leivo herkkuja helposti-kirjasta mielenkiintoisen ohjeen (siitä löytyy muuten hirmuisesti toteutettavia ohjeita, suosittelen kirjaa kyllä innokkaille kokeilijoille!). Päätin sitten tätä kvaefjordin kakkua tehdä niille kutsuille. Ja siinä leipoessa tajusin, että sehän on ihan sama kuin Brita-torttu, joten eihän se sitten mitään uutta ja erilaista ollutkaan :o) No, ehkä täyte oli hiukan erilainen, kun britaan tulee usein laitettua marjoja tai hedelmiä.

Pohja:

100 g voita tai margariinia

100 g sokeria

4 kananmunan keltuaista

100 g vehnäjauhoja

1 ½ tl leivinjauhetta

1 ½ tl vanilijasokeria

4 rkl maitoa

Vatkaa rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon keltuaiset. Sekoita yhdistetyt kuivat aineet taikinaan pienissä erissä vuorotellen maidon kanssa. Levitä leivinpaperoidulle uunipannulle. Valmista marenki( vatkaa ensin valkuaiset vaahdoksi ja lisää sokeria pienissä erissä kunnes vaahto on kovaa) ja levitä pohjan päälle ja ripottele päälle mantelilastut. Paista 175 asteessa n. 25 min.

Marenki:

4 munanvalkuaista

175 g sokeria (paitsi et käytin vain puolet tästä määrästä, kun vaahto tuli silläkin kovaksi)

75 g mantelilastuja

Ennen uunia:

1411696.jpg

Kun kakku on jäähtynyt, niin leikkaa se kahtia ja kokoa kakku laittamalla kerrosten väliin täyte. Kuvat jäi ottamatta, syötiin niin nopeasti :o)

Täyte:

1 pss vanilijakiisselijauhetta

vähän kermavaahtoa

(itse tein niin, että laitoin puoli desiä vanilijakreemijauhetta Flora vispin sekaan ja vatkasin vaahdoksi)